Miten voikaan jännittää
Ihmettelen suuresti miten voikin tuleva sprinttimatkan kisa näin jännittää. Onhan siitä edellisestä tositoimesta tietenkin aikaa mutta niinhän se on joka vuosi. Ehkä tässä vuodessa on jotain normaalia enemmän, onhan sentään kolme kansainvälistä kilpailua tulossa ja ne taitaa realisoitua nyt tämän ekan kisan kohdalla.
Jotenkin tuntuu etten ole vielä valmis kisaamaan vaikka heti toisaalta kyllähän sitä odottaa kovasti että pääsee viivalle ja näkee miten treenit ovat tehonneet talven aikana.
Treeniä onkin kertynyt oikein mukavasti, lähes 400 tuntia ja 5200km on jo viime syyskuun alusta lähtien kertynyt mittariin.
Nyt kun kauden eka kisa on kulmantakana ja kuluva viikko on kisaan valmistava niin oli kyllä kiva nähdä että myös kello on sitä mieltä että aletaan olla valmiita testaamaan vauhteja.
Vauva muuttaa tapoja
Niin se vaan on että elämä alkaa hiljalleen muuttua. Kisojen tullessa lähemmäs ja auton sisätilojen käydessä ahtaaksi kun on turvaistuinta, vaunuja ja kaikkea muuta vauvan tavaraa niin pyörä ei kerta kaikkiaan mahdu enää matkaamaan turvallisesti auton sisällä vaan oli hankittava katto- ja pyörätelineet. Tästä lähtien pyörä joutuu sitten reissaamaan yksikseen katolla, niinhän se siellä monella muullakin reissaa. Myös koukku on autoon tilauksessa sillä jos/kun katolle tulee boksi niin pyörät ei enää mahdu katollekaan vaan joutuvat auton perään ja onhan siihen koukkuun mahdollista kiinnittää peräkärrykin tarvittaessa. Mondeo muuttuu oikeasti perheautoksi. :)
Nähdään Tuusulanjärvi triathlonissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti