Kisakauden avaus on nurkan takana ja talven aikana onkin jo osallistuttu useaan kisaan etukäteen. Ensimmäisenä niistä vastaan tulee jälleen Kouvolan puolimaraton, sen voisi sanoa muodostuneen jo perinteiseksi kisakauden avaajaksi.
Jälleen kerran mukana oli työkavereita isoliuta sekä triathlon ryhmästä osallistujia.
|
Työkavereita. Vasemmalta Vesa, Satu, Anu, Marika, Maire ja Teija |
Maire on muuten edelleen suomen ennätyksen haltija 100km juoksussa sekä 6h juoksussa. Joten kovassa seurassa oltiin. Edellisvuodesta viisastuneena minulla oli juoksuvyö sekä energiageelejä mukana tällä kertaa, samoin kädestä löytyi kello jonka mukaan voisin juosta sopivaan vauhtia omaan kuntooni nähden. Tavoitteet puolikkaalle olivat erittäin korkealla. Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin käynyt testailemassa sopivaa kisavauhtia ja nyt uskoin sen löytyneen. Lähdin siis parantamaan omaan aikaani huimat 25 minuuttia. Jälleen kerran kuuluteltiin kisaajia lähtöviivalle.
|
Kisaaja alkavat kokoontua lähtöpaikalla |
|
Tunnelma tiivistyy |
|
Lähtö on tapahtunut |
|
Eikös se metodi ollut että eka 100m täysillä ja loppu niin lujaa kun pystyy |
|
Massa alkaa hajaantua heti lähdön tapahduttua |
|
Puistossa mennään |
|
Vielä hymyilyttää |
Miska otti minut kiinni muutaman kilometrin jälkeen lähdöstä ja sitten taivallettiin yhdessä jonkin aikaa.
|
Vielä yhteistaivallus jatkuu |
Kun päästiin noin 12km kohdalle aloin jäädä Miskan vauhdista vaikka kuinka yritin sinnitellä perässä. Mutta ei se niinkään haitannut sillä kello kertoi tarinaa että olen tekemässä erittäin hyvää työtä joten jatka vaan samaa vauhtia niin hyvä tulee.
|
Olisiko noin 16km kohdalla ja jalka alkaa painaa eikä hymyä enää irtoa |
|
Maalisuoralla |
|
Ja maalissa |
|
Nyt on hyvä fiilis |
|
Kaslink Foodsin urheilija kokoontuneet yhteiskuvaan. |
Puolimaraton meni täysin oman suunnitelmani mukaan ja pääsin erittäin lähelle tavoitettani sillä lopullinen aika oli 1h 46min 43sek joka on 24min 59sek nopeampi kuin edellisenä vuonna.
Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin jotka ovat jälleen Vantaalla jossa avataan triathlon kisakausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti