Koska Tiinakin halusi vielä kisailla kaudella 2013, eikä minullakaan ollut halua lopettaa hyvin menneen Kuopion jälkeen, päätimme vielä lähteä kisaamaan Pyhtäälle minitriathlonissa. Matkoina tällä kertaa oli niinkin lyhyet kuin 300/16/5. Ainut kiva juttu tässä kisassa minulle oli se että tuo Kuopion kisa oli ollu edellisenä päivänä joten palautuminen siitä on ollut minimaalista. Mutta fiilikset olivat kuitenkin hyvät niinpä varusteet jälleen niskaan ja menoksi.
Vaikka tuo uinti oli noinkin lyhyt päätin silti laittaa märkäpuvun päälle vaikka melkein kaikki muut lähtivät kisaan ilman pukua ja se oli virhe. Samoin oli virhe lähteä uimaan kovaa koska ajattelin että näin lyhyen uinnin kyllä jaksaa vetää täysillä mutta niin vaan kävi että loppu 200m oli jo tuskaa ja minua ohiteltiinkin siinä sitten jonkin verran. Mutta se minä saatoin voittaa märkäpuvulla uinnissa hävisin kyllä sitä sitten pois kiskoessa. Aikaa uintiin kului 5min 18sek.
Pyöräilyn dataa |
Juoksun dataa |
Vaikka kisa itsessään sujui mallikkaasti ei vauhti silti riittänyt palkintopalli sijoituksiin vaan loppuajalla 59min 22sek irtosi sijoitus 4/9.
Tiinalla tosin kisa kulki vielä paremmin ja hänelle irtosi ensimmäinen voitto triathlon harrastuksessa.
Palkinto saatu |
Voittajan tuuletus |